
|
|
Avioliittoon vihkiminen
Ennen avioliittoon vihkimistä on suoritettava avioliiton esteiden tutkinta morsiamen tai sulhasen kotiseurakunnassa viimeistään viikkoa ennen vihkimistä. Tätä on sanottu ennen kuulutusten ottamiseksi.
Esteiden tutkinta suoritetaan kirkkoherranvirastossa tai maistraatissa. Lomakkeen allekirjoittaessaan kihlakumppanit vakuuttavat, ettei heillä ole sukulaisuuteen perustuvia avioliiton esteitä sekä ilmoittavat aikaisemmat avioliittonsa. Kahden ihmisen tulee todistaa kihlakumppanien allekirjoitukset oikeiksi, jos esteiden tutkintaa ei ole pyydetty henkilökohtaisesti. Jos toinen kihlakumppaneista ei ole esteiden tutkijan omassa rekisterissä, hankitaan hänestä tarvittavat tiedot. Seurakunnan jäsenten avioliittoaikomus luetaan eli kuulutetaan jumalanpalveluksessa ja julkaistaan lehdessä. Kuuluttaminen on vapaaehtoista ja se sovitaan esteiden tutkimisen yhteydessä. Todistus avioliiton esteiden tutkinnasta on voimassa neljä kuukautta. Kirkkoherranvirastosta saa lisätietoja esteiden tutkinnasta ja tarvittaessa voidaan varata kirkko ja pappi. Kihlakumppaneille annetaan esteiden tutkinnan yhteydessä puolison ja lasten sukunimen valintaa koskeva esite sekä tietoa avioliittolaista. Vihkiminen Vieremällä vihkiminen voidaan toimittaa kirkossa, Pyhän Mikaelin kappelissa Kyrönniemessä tai esim. kotona tai muussa vihkiparille mieluisassa paikassa. Kirkollinen vihkiminen voi myös olla pienimuotoinen, vain pappi ja todistajat vihkiparin lisäksi. Kirkko on syytä varata hyvissä ajoin. Vihkimisellä on oltava vähintään kaksi todistajaa. Kirkollisen vihkimisen edellytyksenä on rippikoulun käyminen ja kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsenyys. Toivottavasti mahdollisimman moni kirkkoon kuuluva avioliittoon aikova haluaa kirkollisen vihkimisen. Jos toinen vihittävistä kuuluu väestörekisteriin, on vain siviilivihkiminen mahdollinen. Haluttaessa voidaan siviiliavioliitolle vihkimisen jälkeen saada kirkollinen siunaus. Avioliiton siunaaminen voi olla pieni tilaisuus tai suurten häiden kaltainen. Vihittävät sopivat vihkipapin kanssa vihkiharjoitusajan, jolloin vihkimiseen voidaan tutustua etukäteen. Siinä keskustellaan avioliiton merkityksestä ja käydään läpi vihkimiseen liittyviä asioita, mm. vihkitoimituksen eri vaihtoehtoja. Musiikki Kirkollisissa toimituksissa esitettävän musiikin tulee liittyä toimituksen kokonaisuuteen. Kanttori vastaa tilaisuuden musiikista. Harvinaisemmista musiikkitoiveista tulee sopia hänen kanssaan hyvissä ajoin, riittävän harjoitusajan turvaamiseksi. Kirkollinen avioliittoon vihkiminen on luonteeltaan jumalanpalvelus. Tämä näkökulma onkin hyvä pitää mielessä vihkitilaisuuden musiikkia valittaessa. Vihkikaava Vihkikaavaan on erilaisia vaihtoehtoja joista voi valita sopivimman vihkipapin kanssa. Kaavoja on kirkon nettisivuilla www.evl.fi. Avioliiton kirkollinen siunaaminen Kun jompikumpi vihittävistä ei kuulu kirkkoon, suoritetaan vihkiminen maistraatissa. Seurakunnalta voi pyytää siiviilivihkimisen jälkeen avioliiton siunaamista. Siviiliavioliiton kirkollinen siunaaminen muistuttaa varsinaista vihkikaavaa. Lisätietoja toimituksen järjestelystä saa kirkkoherranvirastosta tai papeilta. |
||||||||||||||||
|
|