
Surun kohdatessa
Ihmisen elämään kuuluu luopuminen ja jäähyväiset. Rakkaan ihmisen kuolema voi tulla omaisille ja läheisille yllättäen. Jokainen meistä luopuu ja suree persoonallisella tavallaan oman aikansa.
Surun aikana voit ottaa yhteyttä Vieremän seurakunnan pappeihin tai muihin seurakunnan työntekijöihin.
Kristillinen ylösnousemustoivo merkitsee, että elämä jatkuu kuoleman jälkeen. Jeesus sanoo: "Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole." Tämän lupauksen mukaan jokaiselle meistä on valmistettu sija taivaassa. Hautajaisten järjestäminenKuolema tuo eteen käytännön järjestelyjä, joiden hoitamiseksi tulee olla yhteydessä kirkkoherranvirastoon. Siellä sovitaan muun muassa seuraavat asiat:
HautausajatHautausajat ovat Vieremällä pääsääntöisesti perjantaisin klo 12.00 ja lauantaisin kello 10.00 ja 14.00. Siunaustilaisuus voidaan järjestää kirkossa tai haudalla.SielunkellotSanoma- eli sielunkellot soitetaan arkipäivisin klo 10. Kellojen soitto on ilmoitus seurakunnan jäsenen maallisen matkan päättymisestä.KiitoskirkkoSeurakunnan jäsenen kuolemasta ilmoitetaan rukouksin muistaen jumalanpalveluksessa omaisten kanssa sovittuna sunnuntaina joko ennen siunausta tai siunauksen jälkeen.SiunaustilaisuusSiunauksen toimittaa ensisijaisesti oman seurakunnan pappi ja kanttori. Omaiset tapaavat yleensä siunaavan papin muutamia päiviä ennen tilaisuutta. Hänen kanssaan voi purkaa omaa suruaan, keskustella vainajasta sekä sopia järjestelyistä.Pappi voi erikseen sovittaessa toimittaa kirkkoon kuulumattoman siunauksen, ei kuitenkaan silloin, jos vainaja on eläessään selvästi ilmaissut tahtovansa toisin. Siunaustilaisuuden kulkuSiunaustilaisuus alkaa surusoitolla, jota tavallisimmin seuraavat virsi, alkusiunaus, johdantosanat, psalmi, rukous, raamatunlukua, puhe, siunaaminen, rukous, Isä meidän, Herran siunaus, virsi sekä kukkalaitteiden laskeminen, virsi ja surusoitto. Kukkalaittet voidaan laskea heti aluksi surusoiton ja sen yhteyteen valitun virren jälkeen, kunhan asiasta sovitaan etukäteen.MuistotilaisuusMuistotilaisuuden ohjelmasta päättävät ja vastaavat omaiset. Pappi ja kanttori osallistuvat tilaisuuteen toivomuksen mukaan. Usein ohjelmaan liittyy adressien lukeminen, yhteistä laulua, muistelupuheita, papin puhe ja rukous, ja musiikkiesityksiä sekä tarjoilua.Haudankaivu ja haudan havutusHaudankaivu suoritetaan koneellisesti. Hauta kaivetaan sulan maan aikana pääsääntöisesti hautajaisia edeltävänä päivänä ja talvella viimeistään kaksi päivää ennen hautajaispäivää. Omaiset voivat halutessaan tuoda haudalle havut viimeistään hautajaisia edeltävänä päivänä. Hautajaisaamuna havut asetellaan haudan pohjalle sekä haudan reunustoille seurakunnan toimesta ellei toisin sovita.Haudan peittäminenHauta peitetään samana päivänä. Hautajaispäivän sattuessa lauantaille tai sunnnuntaille, hautaa peitetään seurakunnan puolesta lapiolla niin paljon, että arkku peittyy. Hauta ei näin ollen jää koko viikonlopuksi avoimeksi. Peittäminen saatetaan loppuun seuraavana arkipäivänä.On myös mahdollista, että omaiset halutessaan peittävät haudan. Tästä tulee sopia kirkkoherranvirastossa käynnin yhteydessä. Näin seurakunta voi varata haudalle lapiot peittämistä varten. Mikäli samaa hautasijaa käytetää uudelleen, peittämistä omaisten toimesta ei suositella. Kesäaikana omaiset voivat peittää haudan kokonaan. Talviaikana olisi suotavaa, että omaiset halutessaan peittäisivät hautaa vain sen verran, että arkku peittyy. Maa-aines sisältää talvella jäätä ja lunta niin paljon että peittäminen on vaivalloista loppuun asti ja haudasta ei saada silloin siistiä. Seurakunta hoitaa lopun peittämisen. Hautausmaksuista saa lisää tietoa täältä. Haudanhoidosta ja haudanhoitomaksuista lisää tietoa täältä. |
|||||||||||||||||
|
|