Vieremän kirkko

Vieremän kirkko kesällä.

Kirkkotie 1, 74200 Vieremä

Vieremän kirkko on vihitty käyttöön tapaninpäivänä vuonna 1919. Arkkitehtinä toimi Ilmari Launis. Kirkkoon johtaa uudistettu koivukuja. 

Itse kirkkorakennus sijaitsee mäellä. Korkeampi kohta maastossa sopii hyvin kirkon sijoituspaikaksi. Vertauskuvat menettelylle tulevat Raamatusta. Vuori oli sekä Moosekselle että Jeesukselle ilmoituksen paikka. Jumalan sana ja sakramentit yhdessä musiikin kanssa tuovat evankeliumin ilosanoman tämänkin päivän ihmiselle. Kirkon itäpuolella on laaja hautausmaa. On harvinaista, että tämä yhteensä lähes kilometrin pituinen, kulttuurihistoriallisesti merkittävä alue on ylipäätään säilynyt yhtenäisenä.

Kirkko pitää sisällään kaksi erikoisuutta, joista toinen on näkymättömissä ja toinen todella keskeinen ja harvinainen ratkaisu. Edellinen koskee rakentamista. Kirkon hirret ovat ulko- ja sisälaudoituksen välissä pystyasennossa. Näin on vältytty hirsirakennuksen tavanomaiselta painumiselta. Voidaankin puhua pystyhirsikirkosta. Jälkimmäinen erikoisuus koskee saarnatuolia, joka on sijoitettu alttarin ja alttariseinän väliin, alttaria korkeammalle. Vastaavia ratkaisuja löytyy Suomesta alle kymmenen. Toteutus tuo sananjulistuksen paikan keskeiseksi ja helposti nähtäville sekä kirkon ala- että yläkerrasta katsottuna.

Kirkon penkit ovat väriltään siniset. Sininen on neitsyt Marian väri. Hän kävi kuuntelevaan vuorovaikutukseen Jumalan ilmoituksen ja tahdon kanssa ollen näin uskon esikuva.

Alttariseinää hallitsee suuri pyöreä lasimaalaus. Se on kuin pääsiäisaamun aurinko, joka loistaa tänne synnin ja kuoleman varjon maahan. Lasimaalauksen päällä lepää risti, jonka läpäisee ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän valo. 

Lasimaalausta kaarena ympäröivät symbolit kuvaavat ylhäältä alas sivuille katsoen ensin Pyhää Kolminaisuutta: Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Jumalan on rakkaus. Se välittyy kristityn elämään sanan (kuva viljantähkästä) ja sakramenttien (kuva viinirypäletertusta) kautta. Niistä tulee kristityn hengellinen ruoka ja juoma. Toisin sanoen Jumala itse ruokkii kansaansa jumalanpalveluksessa sanan leivällä ja alttarin sakramentilla. 

Alemmaksi tultaessa kohti saarnatuolin kumpaakin laitaa katse löytää vaa´an kuvat. Vaaka on oikeudenmukaisen ja tarkan tutkimisen vertauskuva. On kyse Jumalan vanhurskaasta ja oikeudenmukaisesta tuomiosta. Vasemmanpuoleisen vaa´an keskelle on kuvattu vanhurskauden lilja ja oikeanpuoleiseen kaksiteräinen miekka. Alempana vasemmalla iankaikkista elämää Jumalan yhteydessä kuvaavat kunnian kruunu ja vanhurskauden seppele. Oikealla puolella käärme ja pääkallo kuvaavat pahan valtaa, synnin ja kuoleman todellisuutta ja jopa iankaikkista eroa Jumalasta.

Vieremän kirkon alttariseinällä samaan kuvaan mahtuu sekä pyhyys että pahuus, iankaikkisuuden ja ylösnousemuksen valo sekä ajallinen kärsimys synnin tähden. Evankeliumin ilosanoman välittävät sana ja sakramentit. Ne tuovat elämään uudestaan alkamisen armon, vastuullisuuden ja iloisen toimeliaisuuden. Synnyttäähän Jumalan Pyhän Henki  seurakunnassaan jatkuvasti iloa, rakkautta ja kärsivällisyyttä.

Esteetön kulku Esteetön kulku
Esteetön wc Esteetön wc
Induktiosilmukka Induktiosilmukka
Lastenhoitohuone Lastenhoitohuone
Pysäköinti Pysäköinti

Tapahtumat

la 5.11. klo 18.00

Kirkkotie 1, 74200 Vieremä

Pyhäinpäivän iltakirkko

Sytytämme kynttiläit kaikille viime pyhäinpäivän jälkeen siunatuille bainajille.
la 5.11. klo 18.00

Kirkkotie 1, 74200 Vieremä

Pyhäinpäivän kynttiläkirkko

Pyhäinpäivä Pyhien yhteys
su 6.11. klo 10.00

Kirkkotie 1, 74200 Vieremä

Messu

Uskonpuhdistuksen muistopäivä, Uskon perustus
su 13.11. klo 10.00

Kirkkotie 1, 74200 Vieremä

Messu

Valvomisen sunnuntai Valvokaa
su 20.11. klo 10.00 -10.45

Kirkkotie 1, 74200 Vieremä

Sanajumalanpalvelus

Tuomiosunnuntai (Kristuksen kuninkuuden sunnuntai), Kristus kaikkeuden Herra
su 27.11. klo 10.00

Kirkkotie 1, 74200 Vieremä

Perhemessu

1. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee nöyränä
su 4.12. klo 10.00

Kirkkotie 1, 74200 Vieremä

Messu

2. adventtisunnuntai Kuninkaasi tulee kunniassa
ti 6.12. klo 11.00

Kirkkotie 1, 74200 Vieremä

Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus

Itsenäisyyspäivä, Kiitos isänmaasta